Tänään on mennyt päin vittua…eihän kukaan sitä tiedä, muualta ku täst blogista. Perkele.
Mul oli fibroon lääkitys kohillaan, 150 mg, mut siitähän mun sydän riemastu (Leposyke hakkas aina yli 100), ja on edelleen sekasin, vaikka pudotettiin annosta 50 mg:aan. Tää sairaus on muutenki iha paska, ko sitä ei koskaa voi hoitaa kokonaan pois, mut pahimpia kipuja voi helpottaa lääkkeil. Mua niinku sattuu vaik oikeesti ei satu. ELämä ei oo aitoo tän kans. Ei tosiaan.
Mietin et millon täs tilttaa kiinni…siis oikeesti. Verenpaine huitelee taivaissa, masennuslääkitystä ei voida enää nostaa ku on jo suurin mahd. annostus, pumppu hakkaa tuhatta ja miljoonaa ympäri vuorokauden, kivut vaan yltyy ja vitutus sen mukana. Voiko elämä olla tän parempaa?
Yliliikkuvat nivelet aiheuttaa lisää kipuja kun fibro yksinään, ja tää vitun kilpirauhasen vajaatoiminta kerää lisää vaan läskiä tähän rumaan ja arpiseen kroppaan. Miks ees oon enää elossa? Kuolleena olis paljon helpompi elää, ku ei ois kipuja, ei huolia…ei tartteis kärsii enää. Itsaria oon suunnitellu aika kauan, ja monesti, vaik ei masennusta tunnu sillai…oon niinku turta siihen ainaseen surun tunteeseen. Kai ne lääkkeetki hoitaa hommansa, en tiiä.
Kihlattuni yrittää auttaa ja hössöttää ja huolehtii, ja se saa mut vaan enemmän ahdistuneeks.
vittu tätä elämää…ampukaa mut!! PLEASE!!!
